Kajahtanutta keräilijää kiinnostavat taidegrafiikka ja kasvot

OP Länsi-Suomessa työskentelevä suora satakuntalainen, kajahtanut keräilijä ja krooninen asunnonetsijä. Näillä sanoilla kolmekymppinen Marko Jylli esittelee itsensä Twitterissä. Markon keräilyinnostus alkoi jo teini-iässä ja käsittää nykyisin sekä esineitä, huonekaluja että kuvataidetta.

– Aluksi keräsin, vähän liioitellen, kaikkea itseäni vanhempaa. Olen kotoisin Pohjois-Satakunnasta, missä meillä on vanha sukutila. Vanhaan piharakennukseen isoäitini oli kerännyt kaikkea sellaista, mikä olisi hyvä tallentaa. Olin 12-vuotias, kun minua alkoi kiinnostaa mummuni keräämät tavarat. Mummu oli hirveän onnellinen siitä, että serkuksista edes yksi oli kiinnostunut asiasta, Marko kertoo.

Keräily alkoi surutyönä

– Piharakennusta ruvettiin siivoamaan ja laittamaan kuntoon, mutta työ jäi kesken, sillä mummoni sairastui äkisti ja kuoli hyvin pian sen jälkeen. Minulle jäi tunne, että työ pitää viedä loppuun ja siitä kaikki lähti.

Nyt Marko kerää kotimaista tavaraa, jota voi käyttää kotona.

– Minulla on taidetta ja designia sekä huonekaluja. Tavaroilla on esteettinen arvo, mutta myös rahallinen. Saatan ostaa halvalla jonkin tavaran, josta ajattelen saavani myöhemmin voittoa tai jonka arvo säilyy. Esimerkiksi Artekin vanhana hankitusta huonekalusta saa yleensä myydessä vielä saman hinnan kuin ostaessa. Lisäksi minulla on käytettyyn tavaraan ekologinen näkökulma. Käytetyssä on myös erilainen tuntuma kuin uudessa. Eletty elämä saa näkyä.

Marko myöntää, että keräilyssä pitää kuitenkin ottaa huomioon tilat ja tämä asettaa määrättyjä rajoja hankinnoille.

– Asuessani funkkistalossa hankin sen aikakauden tavaraa. Nykyään asun 80-luvun talossa ja sen sisustamisessa olen mennyt enemmän silmät edellä eli hankkinut sellaista taidetta, mikä näyttää hyvältä. Tavaroita on myös muutamassa varastossa. 

Kolmekymppiseksi minulla on huolestuttavan paljon tavaraa.

Ei kaikkea esille

Marko välttää tunkemasta asuntoaan täyteen keräilytavaraa.

– Kun katselee vanhoja valokuvia ihmisten kodeista, näkee, että tapana on ollut pitää mahdollisimman paljon tavaraa esillä: 1920–30-luvulla syntyneiden isovanhempieni kodeissa sukulaisten kuvat, matkamuistot, koriste-esineet ja pölynkerääjät on pidetty isossa kirjahyllyssä esillä vieraiden hämmästeltävänä. Pulan jälkeisessä Suomessa materialla on ehkä viestitty myös perheen hyvinvoinnista ja varallisuudesta. Sama tietysti on ollut itsellä nuorena: huoneen seinät oli tapetoitu Suosikin ja muiden lehtien fanikuvilla. Nykyisin olen tarkka siitä, mitä pidän esillä.

Kun puhutaan taiteesta, Marko mainitsee suosikeikseen erityisesti taidegrafiikan ja -keramiikan. Innostus taiteeseen ei ole lähtöisin ainakaan lapsuudenkodista, hän pohtii.

– Lapsuudenkotini oli tyypillinen valkoinen asunto Muuramen kirjahyllyineen ja mustine nahkasohvineen. Meillä ei ollut koskaan mitään taidetta lukuun ottamatta ehkä jotain perittyä Juhani Palmun latotyötä, koska sellainen nyt kuului olla.

Ensimmäinen oma taidehankinta oli Maria Mughalen työ

Ensimmäisen taidehankintansa Marko teki alle parikymppisenä Galleria Angelosta Pori Jazzien aikaan. Nuori mies ei aluksi saanut myyjän päätä kääntymään.

– Menin huvikseni kiertelemään, eikä kukaan kiinnittänyt minuun huomiota. Siellä oli Maria Mughalen työ, jonka halusin ostaa. Lopulta sain myyjänkin vakuutettua ostohalustani, Marko nauraa.

– Tällä hetkellä minulla on lukumääräisesti eniten Tuulikki Pietilää. Eniten olen sijoittanut Kuutti Lavosen töihin. Lavosen teoksiin tutustuin vähän sattumalta, sillä asioidessani kehysliikkeessä siellä odotti valmiina toisen asiakkaan viemä työ. Työ oli vaikuttava kooltaan ja väritykseltään. Tiedustelin, että mistä näitä töitä voi löytää, ja niin minut ohjattiin Raumalle galleriaan, jossa Lavosen taidetta on myynnissä. Tärkeintä taiteen valinnassa on se, että jotain teosta ei saa pois mielestään. Näin juuri kävi kehystämön lattialla olleen Kuutti Lavosen työn kanssa, en saanut sitä mielestäni ja piti lähteä ostosmatkalle, Marko muistelee.

Markon hankkimaa taidetta yhdistää monesti myös ihmiskasvot, eikä samojen naamojen katselu päivästä toiseen kyllästytä häntä.

– Taidan olla kiinnostunut ihmisistä, hän arvelee.

Markolle tärkeää taiteen elämyksellisen puolen lisäksi on tekniikan tuntemus. Se auttaa tunnistamaan taiteilijan muita töitä ja esimerkiksi erilaisia luomiskausia. Samalla voi ymmärtää, miksi joku taiteilija on tehnyt juuri tietynlaisia töitä tiettynä aikana. Onko ollut synkkää ja ahdistusta tai jotain muuta tunnetta.

– Materiaalien ja tekniikan tuntemus auttaa myös välttämään väärennöksiä. Kun harrastaa taidetta pitkään, vähitellen kehittyy myös erotuskyky taiteen tasosta. Tämä pätee myös keramiikan tai lasitaiteen suhteen, Marko tiivistää.

Marko otti kuvia muutamista viimeisimmistä hankinnoistaan. Kuvassa vasemmalla on Aimo Kanervan teos. Keskimmäisessä kuvassa on Markon ensimmäinen reliefihankinta, Kain Tapperin työ, ja sen takana Kuutti Lavosen teos.

Apokalypsi

Markon mielestä kiinnostavin työ Valtokivi-studiossa on kankaalle sekatekniikalla työstetty Apokalypsi, ilmestys. Hän näkee siinä manala-aiheistoa ja jollain tavalla se muistuttaa myös Kuutti Lavosen teoksia. 

Uskonnoista peräisin oleva sana apokalypsi viittaa ylimaallisiin tapohin vastaanottaa tietoa, kuten Johanneksen ilmestys Raamatussa. Apokalypsiin liittyviä asioita ovat esimerkiksi kuolleiden ylösnousemus, tuomiopäivä, taivas ja helvetti.